Toiminta kansainvälisesti

Lions-järjestö on kansainvälinen järjestö, joka toimii ympäri maailman. 48 tuhatta klubia maailmanlaajuisesti tekee töitä paremman puolesta Lions-periaatteiden mukaisesti. Tuemme yhteistyössä lasten ja nuorten tervettä elämää ja kehitystä. Autamme vammaisia, ikääntyneitä, perheitä ja muita apua tarvitsevia. Lions-nimi muodostuu sanoista Liberty, Intelligence, Our Nation's Safety.  Lionien viisi tärkeintä teemaa ovat näkökyky, diabetes, ympäristö, nälän helpottaminen ja lapsuusiän syöpä.

Kummilapsitoiminta Sri Lankassa

Blanka tukee kahden srilankalaisen tytön koulutusta Lionien kummitoiminnan kautta. Klubilaisemme Sirpa Salonen on käynyt tapaamassa kahta kummityttöämme Sri Lankassa.

Sirpa ja kummilapsi Thenuri (vasemmalla) kaverinsa kanssa.
Kummilapsi Rashami ja äiti v. 2023.

Nuorisovaihto

Nuorisovaihto on yksi tärkeimmistä Lionsien kansainvälisistä aktiviteeteistä. Klubit hyväksyvät ja lähettävät nuoret vaihtoon ja järjestävät perhejaksot Suomeen saapuville nuorille. Blanka on toiminut aktiivisesti nuorisovaihdossa, ja useat kansainväliset nuoret ovat saaneet isäntäperheen kesävaihtoonsa Blankan kautta.



Nuorisovaihtoleiri kestää noin viikon ja isäntäperhejakso kaksi viikkoa. 

Nuorisovaihtajien ja isäntäperheiden retki Emäsaloon kesällä 2019.
Nuorisovaihtajia vastassa lentokentällä kesällä 2022.
Hilla nuorisovaihtoleirillä Saksassa kesällä 2022.

Nordiska samarbetsrådet, NSR

Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin lionien pohjoismaista yhteistyötä toteutetaan Pohjoismaisessa yhteistyöneuvostossa, NSR, Nordiska samarbetsrådet.
 
Yhteistyöelin on perustettu vuonna 1962. Yhteistyöhön sisältyy palveluhankkeita, yhteisesiintymisiä ja hallintoa.

Kahdessa viimeisimmässä projektissa on annettu pakolaisapua Syyrian pakolaisille Turkissa ja Libanonissa. Nämä projektit toteutettiin Ruotsin ja Norjan leijonien johdolla. Viimeisin Suomen johtama yhteisprojekti tuotti aurinkokeittimiä kenialaisiin kyliin. Kesällä 2021 aloitetussa yhteishankkeessa kunnostetaan Tanskan lionien johdolla lastentautien osasto sairaalaan Tansaniassa.

1990-luvun alussa perustettu Orkester Norden on suurin ja pitkäaikaisin NSR-hanke. Se on 15–26 -vuotiaiden pohjoismaisten ja Baltian maista tulevien soittajien muodostama täysi sinfoniaorkesteri. Vuosittain valittava orkesteri pitää harjoitusleirin ja konserttikiertueen. Orkester Norden on arvostettu sinfoniaorkesteri, joka antaa nuorille soittajille tilaisuuden oppia maailmankuulujen kapellimestareiden johdolla. Orkesteri saa pääasiallisen rahoituksensa Pohjoismaiselta Ministerineuvostolta.

Lions Clubs International Foundation, LCIF

Lionsklubit lahjoittavat rahaa LCIF-säätiölle erilaisiin tarpeisiin. Säätiö ohjaa varoja hätäapuun ja humanitääriseen työhön sekä nuorisotyöhön ja näkökyky-projekteihin. Blanka lahjoittaa rahaa LCIF:lle tukemaan näitä toimintoja.

Sight first

Kansainvälinen kampanja Sight First II toteutettiin vuosina 2005–2008. LCIF myönsi Suomen Lions-liitolle rahaa  Ratnapuran silmäsairaalan rakentamiseen.

Blanka osallistui osaltaan kampanjaan, jonka tuotoista klubit saivat osansa, jonka Blanka lahjoitti Porvoon näkövammaisten yhdistyksen kautta apua tarvitseville.